Juhlan aika

Kiitos tervehdyksistä, joita olen saanut juhliessani 50 vuoden mittaista työtäni evankeliumin parissa tässä kuussa. On ollut koskettavaa saada vastaanottaa huomiota ja onnitteluja eri puolilta maailmaa, myös Suomesta.

Olen kiitollinen jokaisesta ystävästä ja tukijasta kuluneina vuosina. Työ jatkuu kiivastahtisena edelleen, itse asiassa kirjoitan tätä ollessani Madagaskarin saarella, missä meillä on kaksi evankeliumikampanjaa ja seminaaria.

Yksi näky Jumalalta voi muuttaa elämäsi suunnan. Apostoli Paavali vastaanotti näyn ja lähti välittömästi Euroopan mantereelle. Tuo näky täytti hänen loppuelämänsä. Minä teen samoin. Juoksen näyn kanssa, jonka Jumala on antanut minulle.

Olemme perustaneet Afrikkaan Kansainvälisen Lähetystyökeskuksen (Global Missions Center). Paikallinen WIBI-koulumme Nairobissa muutti sinne elokuun 12. päivä, vajaa kaksi kuukautta sitten. Tämä opetustyö vaikuttaa moniin tuleviin sukupolviin.

Juhliessamme Torontossa, Kanadassa, lokakuun toisena viikonloppuna, muistelen lämmöllä tukijoitani ja ystäviäni Suomessa. Suuri kiitos teille!

– Peter Youngren