Yhdistyksen tarkoitus, tukeminen ja jäsenyys

Armon Evankeliumi Maailmalle AEM ry on rekisteröity 27.1.2010 ja y-tunnuksen, 2317080-3, se sai 5.2.2010.
AEM ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, ja se jatkaa tunnettua ja tunnustettua palvelutyötä ja toimintaa, jonka Peter Youngren aloitti Suomessa lähes 20 vuotta sitten toisen yhdistyksen puitteissa.
Tarkoitus: AEM ry:n tavoitteena on ylläpitää, tukea ja edistää seurakuntarajat ylittävää evankeliumin sanoman välittämistä niin yksilöille kuin ihmisryhmille. Yhdistys tiedottaa eri kansanryhmistä, ja erityisesti niiden hengellisestä ja uskonnollis-poliittisesta tilanteesta. AEM ry rakentaa ystävyyttä ja ymmärryksen siltoja eri uskonto- ja kulttuuritaustoista tulevien ihmisten välille, ja kertoo evankeliumin vapauttavasta sanomasta sekä Suomessa, että kaikkialla maailmassa.
Lahjoitukset: Yhdistys saa tarkoitusperiensä toteuttamiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa, vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja. Voit tukea AEM ry:n toimintaa lahjoittamalla haluamasi kokoisen summan; lahjoituksia voivat tehdä yksityiset henkilöt, yritykset ja yhdistykset. Lahjoittajan nimi julkaistaan lahjoittajan niin toivoessa AEM ry:n kotisivuilla. Yhdistys saa myös omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta.
Jäsenyys: Jäsenyytesi on kannanotto - maksamalla jäsenmaksun tuet AEM ry:n näkyä ja työtä. Halutessasi voit liittyä AEM ry:n jäseneksi maksamalla 25 euron vuotuisen jäsenmaksun yhdistyksen pankkitilille FI04 3636 3002 5190 49. Yhdistyksen vuosikokous päättää jäsenmaksun suuruudesta. Ilmoita jäsenyydestä AEM ry:lle valitsemallasi tavalla, yhteystiedot löytyvät alta. Jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen; jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.
Edut: Yhdistyksen jäsenet saavat kerran vuodessa suomeksi tulkatun DVD-koosteen vuoden tapahtumista. Lisäksi jäsenille varataan VIP-istumapaikat yhdistyksen järjestämissä yleisötilaisuuksissa ja jäsenet saavat kutsun yhdistyksen vuosikokoukseen, joka järjestetään vuosittain tammi-toukokuussa.
Toiminnan kulmakiviä ovat:
- Evankeliumikampanjat
- Pastoriseminaarit
- TV/mediatyö
- Seurantamateriaalin tuottaminen ja jakaminen
- Raamattukoulujen ja orpokotien tukeminen
- Kirjallisuuden levittäminen
- Lähetystyöntekijöiden tukeminen
- Esirukous
- Humanitäärinen työ
- Henkilökohtainen sitoutuminen
Palvelemme tulevaisuuden ja toivon Jumalaa, ja toivotamme jokaisen tervetulleeksi mukaan yhdistyksen toimintaan!
Yhteyslomakkeeseen
Sähköposti: info(at)youngrensuomi.net
Tekstiviesti tai puhelu: 045 310 4007
Postiosoite: AEM ry, PL 11, 15501 LAHTI



